Blogi

Uusi eteinen ja uusivanha keittiö kohta valmiit!

Kylläpä aika rientää! Blogihiljaisuus johtuu siitä, että meillä on mennyt edelliset viikot täysin keittiön parissa, sori siitä!

Keittiöremontti loppusuoralla

Olen iltaisin kaatunut reporankana sänkyyn. Toissapäivänä tuli elektroniikat keittiöön. Pakkausmateriaalia oli enemmän, kuin koneita😆 Mies vei kaksi autolastillista pois pahvia, styroksia, muovia, puunpaloja…

Koolasimme keittiössä seiniä, kipsilevyjä varten. Keittiössä oli arvioitua enemmän kiviseinää. Tiskipöydän taakse tulevalle seinälle, eli kipsilevylle laitoimme vedeneristeeksi Praimeria. Meidän rakentaja suositteli myös liimamassaa seinän ja lattian rakoon ja näin teimme. 

Aikaa meni valtavasti seinien saumojen hiomiseen ja tasoittamiseen. Vanhassa seinässä oli valmiina pieni syvennys, missä on ollut kaappi. Päätimme tehdä hyllysyvennyksen aukkoon. Tästä lisää myöhemmin☝🏻 Urakan jälkeen maalasin seinät ja tapetoin.

Vinyylilattia keittiöön

Lattiaa oli kiva tehdä! Olen jo maininnut, että vinyylilattian laittaminen muistuttaa enemmän askartelua, kuin remontointia. Todella hauskaa puuhaa. Vinyylilattian alle laitoin hommaan tarkoitetun alustan. Vinyylillä saa kohennettua lattian ilmettä melko helposti. Suosittelen! Työkaluna toimii mattoveitsi, jolla tehdään viilto ja lankku taitetaan poikki. Pienempiä paloja saa taitettua pois tuollaisilla pihdeillä.

Eteinen alkaa jo näyttää huoneelta😎 Saimme ikkunan ja oven laitettua paikoilleen. Mies vielä näpertelee oveen tuon Yale Doormanin kahvasysteemin, niin kohta pääsee taloon tätä kautta. Juhannukseksi työmiehet lupasivat, että on niin valmista, notta päästään taas kipsilevyttämään seiniä ja opettelemaan lattian laatoitusta🙊 Tuohon oven vasemmalle puolelle odotellaan lasia, minkä päätimme vähän extemporee siihen laittaa😁 Lasista näkee keittiön puolelle, mutta ikkuna toimii paremmin niin päin, että keittiöstä näkee myös eteisen ikkunasta ulos ruokaa tehdessä.

Yksi laajennusosa kohta valmis!

Omaa postausta tulossa hyllysyvennyksen teosta ja meidän keittiöstä. Keittiö kasataan huomenna ja jännittää todella, miten kaikki toimii, vai toimiiko se ollenkaan, itse kun suunnittelin😬

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *