Blogi

Meille tulee tee-se-itse- liukuovi

Ensi viikolla on uuden eteisen maatyöt ja uusi väliseinä eteisen + ruokasalin välillä valmis. Jee!

Miksi liukuovi?

Rintamamiestalossa on valtavasti aina ovia joka suuntaan. Alusta asti mietimme, että haluaisimme liukuoven uuteen eteiseen tilan säästämiseksi. 

Liukuovivalikoimaa ja toimittajia on tullut selailtua paljon tämän talven aikana. Liukuovi on hieman hintavampi ratkaisu, kuin yksittäinen ovi. Olimme varautuneet noin 1000€ maksamaan ovesta ja liukuovirungosta. Mietimme myös tuplaovea, minkä hinta olisi ollut lähes sama, kuin liukuovessa. Miinuksena siinä olisi tietysti ollut se, että niitä oviakin olisi ollut tuplasti.

Vanerista liukuovi

Näin instagramissa vanerista tehdyn liukuoven, jossa näkyi ihanasti vanerinen puukuvio ja innostuin! Kerroin miehelle ja rankentajalle, että haluan vanerioven. Tätä päätöstä sain hieman perustella.

Liukuoveen vetimet

Löysin Bauhausista edullisen liukuovirungon, minkä saa laitettua seinän sisään. Löysin myös liukuoven asennussarjoja, joilla olisi saanut liukuoven seinän eteen laitettua kiskolla helposti. Päätimme kuitenkin laittaa oven seinän sisään.

Ja rahaa säästyy

Tällä tee-se-itse liukuovisysteemillä ovesta tuli puolet edullisempi. Lisäksi tuo puinen vanerikuvio sykähdyttää erityisesti!

Vanerimme on reilut 2cm paksu. Käsittelin vanerin Teknoksen Natura 15:sta, mikä oli sävytetty sävyllä 1771. Sävytimme lakan kevyesti valkoiseksi siksi, ettei ovi taittaisi keltaiseen. Toki tuossa lakassa on itsessään uv- suoja, mutta vaneri olisi silti ollut minun silmään vähän liian kellertävä.

Ensi viikolla on väliseinä valmis! Jännä nähdä millainen lopputulos saadaan aikaiseksi.

Ja hei, kevät alkaa!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *